Salibandy kausikirja 2019
23 avausottelun katsojaennätys (12 326 Tshekin ja Saksan kohtaamisessa) ja avauspäivän katsojaennätys (31 073). Yhteensä 11 eri maata televisioi turnauksen otteluita, joi- ta päätyi ruutuun peräti 107. Finaalia seurasi televisiois- ta yli miljoona ja pronssiotteluakin lähes puoli miljoonaa katsojaa. Suomen ottelut Avausjohto suli tappioksi 1.12. Suomi–Ruotsi 4-5 Suomi aloitti MM-turnauksen tappiolla, kun Ruotsi nousi kolmannessa erässä kahden maalin takamatkalta 5–4-voittoon. Suomi joutui sekä avauserässä että toisessa tasoittamaan Ruotsin johdon. Jani Kukkola vapautti en- sin Peter Kotilaisen puolittaiseen läpiajoon ja löysi sitten maalin edestä Eemeli Salinin, joka luritti maalivahdin alta lukemiksi 2-2. Suomen paras vaihe tänään oli toisen erän toinen puolisko. Krister Savoselta pallon saanut Sami Jo- hansson räpsäytti takakulmaan johtomaalin, ja sitten kar- kasi Joonas Pylsy maalivahti Eero Kososen oivasta syö- töstä sijoittamaan takatolpan juureen lukemiksi jo 4-2. Kolmannesta erästä tuli kuitenkin Suomelle synkkä, ja se alkoi tummeta seitsemännellä minuutillaan videotarkis- tuksen myötä. Rasmus Enströmin kaukolaukaus oli kuin olikin käynyt maalin laahusverkkoa nuollen viivan kohta- lokkaalla puolella, ja Ruotsi oli enää maalin päässä. Sitten kurotti Ruotsin ykköspyssy Alexander Galante Carlström Suomen maalin kulmalla pallon Mikko Leikkasen lavasta kiskaisten etukulmaan tasoituksen. Ruotsin voittomaali syntyi ylivoimalla herrasmiespelaaja Jussi Pihan ajettua laidassa hiukan turhan kovaa vastustajan kylkeen ja tä- män kumoon. Viidellä neljää vastaan Rasmus Enström lii- dätti nappisyötön takatolpalle ja Emil Johansson napautti loppunumerot ajassa 55.07. – Vähän jäätiin kolmannessa erässä suorille jaloille, sitä kautta tuli muutama ylivoima ja vastustaja pääsi taas pe- liin, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky mietti. – Takaa-ajoasemassa jalkaa kuitenkin taas yllättäen löytyi eli ei voi kuin valmennus mennä itseensä kun ei oh- jeistanut tarpeeksi hyvin. Meillä on oppimisprosessi käyn- nissä tämän viikon. Suomi–Ruotsi 4-5 (1-1, 3-1, 0-3) 1. erä: 2.16 Johan Samuelsson (Emil Johansson) 0-1, 16.55 Peter Kotilainen (Jani Kukkola) 1-1. 2. erä: 26.40 Rasmus Enström (Johansson) 1-2, 31.45 Ee- meli Salin (Kukkola) 2-2, 36.08 Sami Johansson (Krister Savonen) 3-2, 38.08 Joonas Pylsy (Eero Kosonen) 4-2. 3. erä: 46.07 Enström (Kasper Hedlund) 4-3, 48.17 Alex- ander Galante Carlström 4-4, 55.07 Johansson (Enström) 4-5 yv. Suomen joukkue kävi tapaamassa fanejaan ja sai mahtavan vastaanoton.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=