Salibandyn kausikirja 2022

32 voimia lukuun ottamatta penkiltä seuranneen joukkueen ykköspelaajan Veera Kaupin poikkisyöttö kääntyi ruotsalaispuolustajasta omaan verkkoon. Ruotsi sai yrittää erän lopussa myös rangaistuslaukauksesta, mutta Tiltu Siltanen peitti Wilma Johanssonin yrityksen. Suomi kavensi päätöserän alkuun kahdesti Hanna Niemelän ja Johanna Homin päättäessä vastaiskut komeisiin laukauksiin poikkisyötöistä, mutta voittotaisteluun ei joukkue enää ehtinyt. Sen sijaan Ruotsin kapellimestari Moa Tschöp pohjusti joukkueelleen komeilla esitöillä vielä kaksi osumaa. – Ruotsia vastaan ei kannata ottaa tuollaista alkua kuin me otettiin. Oltiin huonoja ja Ruotsi oli tehokas: teki maaleja meidän virheistä, Oona Kauppi mietti. – Alkuun oltiin aika heikkoja ja pallon kanssa puuttui sellaista pelirohkeutta, jolla olisi tehty ottelusta tiukka. Se ei nyt onnistunut, ja lähdetään jatkamaan turnausta ja kehittämään peliä entisestään. Vielä ei ole nähty likimainkaan parasta Suomea eikä ole vielä tarvinnutkaan, päävalmentaja Lasse Kurronen pohti Yle Urheilun haastattelussa. – Parasta tänään oli, että saatiin onnistumisia laajalta rintamalla. Ykköskenttä oli tänään rikki ja otti paljon omiin mutta kaksi muuta ihan ok. Tästä on hyvä jatkaa. Suomi–Ruotsi 3-9 (0-3, 1-4, 2-2) 1. erä: 4.29 Ellen Bäckstedt 0-1, 5.03 Moa Gustafsson (Wilma Johansson) 0-2, 16.36 Klara Loneberg (Ellen Rasmussen) 0-3. 2. erä: 23.14 Moa Tschöp (Johansson) 0-4, 23.35 Amanda Delgado Johansson (Emelie Wibron) 0-5, 24.59 Rasmussen (Delgado Johansson) 0-6 yv, 32.20 Maja Viström (Delgado Johansson) 0-7, 34.21 Veera Kauppi (My Kippilä) 1-7 yv. 3. erä: 41.43 Hanna Niemelä (Laura Rantanen) 2-7, 47.56 Johanna Homi (Ella Sundström) 3-7, 50.01 Johansson (Tschöp) 3-8, 55.35 Cajsa Elm (Tschöp) 3-9. Torjunnat: Tiltu Siltanen Suomi 9+7+5=21, Frida Görtz Ruotsi 3+2+5=10. Jäähyt: Suomi 2 min Ruotsi 2×2 min. Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tšekki. Yleisöä: 2 209. Suomen parhaana palkittiin Laura Rantanen. Puolasta ei vastusta tiellä välieriin 2.12. Puolivälierä Suomi–Puola 14.0 Suomi eteni neljän parhaan joukkoon kaatamalla puolivälierässä Puolan maalein 14-0. Ottelu ratkesi heti kättelyssä, kun Veera Kauppi osui jo ensimmäisellä minuutilla, ja Jenna Saarion, Laura Rantasen ja Sanni Niemisen osumat kilkattivat taululle tilanteeksi 4-0 ennen kuin neljä minuuttia oli pelattu. Puolan maalissa aloittanut Karina Trojan sai silminnähden järkyttyneenä tarpeekseen jo kolme maalin jälkeen, mutta tilalle astellut Kamila Kotecka joutui kaivamaan verkostaan Oona Kaupin laukoman pallon jo 21 sekuntia myöhemmin. Alkuviikon kapealla peluutuksella urakoinut Puola ei ehtinyt Suomen siirtoihin aikalisänsä jälkeenkään, ja ensimmäiselle tauolle Suomi lähti 8–0-johdossa. Toisessa erässä Suomen maalihyöky laantui enemmän pallonsiirtelyksi, ja erän puolivälissä ykkösketju Sara Piispa – Veera Kauppi – Oona Kauppi vetäytyi keräämään voimia tulevaan Johanna Homin, Meri-Helmi Höynälän ja Sofia Leinon hypätessä penkiltä pelille. Erässä nähtiin vain yksi maali, kun Sanni Nieminen sipaisi pallon verkkoon Ella Sundströmin päädystä tarjoamasta vastapallosta. Päätösjaksolla hanoja jälleen avattiin, ja Veera Kauppi viimeisteli kisojen kolmannen hattutemppunsa ja Laura Manninen sekä Ella Sundström turnauksen avausmaalinsa. Krista Niemisen nollapeli irtosi 13 torjunnalla, ja joukkoon mahtui myös todellisia maalipaikkoja. – Aika odotettu peli, tiedettiin, että meillä tulee olemaan paljon pallo mutta ei kyllä, että numerot repeäisivät näin paljon, komean alivoimamaalin kiskaissut Laura Manninen mietti Yle Urheilun haastattelussa. – Saatiin myös onnistumisia laajalla rintamalla, ja se on hyvä tulevia pelejä ajatellen. Suomi–Puola 14-0 (8-0, 1-0, 5-0) 1. erä: 0.42 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 1-0, 1.20 Sanni Nieminen (Elli Kylmäluoma) 2-0, 1.30 Jenna Saario (Silja Eskelinen) 3-0, 3.19 Laura Rantanen (Saario) 4-0, 3.40 Oona Kauppi (My Kippilä) 5-0, 6.55 Hanna Niemelä (Rantanen) 6-0, 11.56 Kylmäluoma 7-0, 18.35 Veera Kauppi 8-0. 2. erä: 32.11 Nieminen (Ella Sundström) 9-0. 3. erä: 46.36 Laura Manninen 10-0 av, 54.45 Kylmäluoma (Johanna Homi) 11-0, 56.02 Sundström (Nieminen) 120, 57.55 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 13-0, 59.56 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 14-0. Torjunnat: Krista Nieminen Suomi 4+3+6=13, Karina Trojan Puola 0+(0)+(0)=0 ja Kamila Kotecka Puola 6+6+8=20 (vaihto 3.19). Jäähyt: Suomi 0 min, Puola 2 min. Erotuomarit: Barbora Beranova ja Lucie Hejnova, Tšekki. Yleisöä: 178. Suomen parhaana palkittiin Elli Kylmäluoma. Tšekki piinasi taas kerran 3.12. Välierä Tšekki–Suomi 4-5 Tšekki tarjosi välierässä odotetun tiukan vastuksen, ja Suomi punnersi MM-finaalin lopulta lukemin 5-4. Viime kisojen pronssiottelussa Suomi onnistui lyömään Tšekin vasta jatkoajalla, ja tiukkaa oli nytkin, vaikka Oona Kauppi laukoikin Suomen johtoon jo avausminuutilla. Tšekki tuli jo seuraavassa vaihdossa tasoihin ja kipusi kaksi kertaa edelle Veera Kaupin ehdittyä välillä tasoittaa tilanteeksi 2-2. Toisen erän ainoa maali nähtiin pelin puolivälissä Veera Kaupin kiskaistessa illan toisen osumansa, ja kolmannessa erässä Suomi käänsi välierän edukseen. Sen alussa puolustaja My Kippilä kiepsahti laidasta keskelle laukomaan pallon takakulmaan, mutta se ei vielä riittänyt Michaela Mlejnkovan tasoitettua päädystä kimmonneesta pallosta. Vähän ennen erän puoliväliä Sara Piispa ja Veera Kauppi pelasivat pallon päädyn kautta keskelle sektoria Oona Kaupille, joka kiskaisi voittopallon maalivahti Jana Christianovan olkapään yli. Vähän aikaisemmin Christianova oli tempaissut haamutorjunnan Oona Kaupin vielä avoimempaan tekopaikkaan. Tšekki alkoi ottaa maalivahtiaan penkille kolme minuuttia ennen loppua muttei onnistunut tasoituksessa, vaikka paine Suomen päässä melkoiseksi nousikin.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=