28 näkin. Varmasti osa hiukan jännittikin ja niin kuuluukin tehdä. Toki Miisa Turunen totesi, että hän ei osaa jännittää. Ei valmista, mutta rohkaiseva alku. Tästä on hyvä jatkaa pelin työstöä, Lipsanen tiivisti. Lauantaina Sveitsiä vastaan Suomi nousi kolmen maalin takaa tasoihin mutta hävisi rankaistuslaukauskisan päätteeksi 4–5. Suomi oli avauserän jälkeen tappiolla peräti 0-3. Toisessa Veera Kuosmanen avasi maalitilin, ja erän puolivälissä Suvi Hämäläinen kiskaisi eron yhteen. Sveitsin Emma Hedlund kiskaisi komealla yläkulmapommilla taukotilanteeksi 2-4, mutta päätösjaksolla otti ohjat Miisa Turunen. Hän kiepahti ensin laidasta kahden vastustajan välistä sijoittamaan etukulmaan kavennuksen, ja kohta vuorossa oli vahvan kierron päätteeksi tasoitus takakulmaan samasta mailasta. Kolmatta erää selvästi vieneellä Suomella oli kelpo paikat ratkaista ottelu edukseen varsinaisella peliajalla, mutta vapauttavaa maalia ei syntynyt edes ottelun ainoasta ylivoimapelistä, kun Sveitsin kenttäpelaajat ja tarkasti torjunut Ronja Florin ehtivät aina vain pallon eteen. Florinille merkittiin ottelussa peräti 21 torjuntaa, kun Suomen maalissa Nuppu Tikkakoski puuttui peliin yhdeksästi. Rangaistuslaukauskisassa Sveitsille riitti kaksi onnistumista, kun eilen onnistuneet Alma Laitila ja Miisa Turunen joutuivat tällä kertaa kumpikin pettymään. Laitilan nosto karkasi kohti korkeuksia, ja Turusen pallo juuttui maalivahtiin. – Eka erä oli maalipaikkojen valossa meille 12-4, mutta ei oltu terävimmillään niissä, ja maksettiin muutamista virheistä iso hinta, harmitteli päävalmentaja Jani Lipsanen ensimmäisen erän tapahtumia, jossa Sveitsi karkasi 3-0-johtoon. – Nousujohteista kuitenkin. Kärsivällisyys riitti ja tultiin takaa tasoihin. Toki olisi toivonut, että olisi pystytty naulaamaan ottelu. Paikat siihen oli, mutta mukaan tästä ottelusta lähtee se, että usko ei loppunut tulostaulun edessä. Mitään isommin ei tarvinnut muutella ja saatiinkin käännettyä peliä sitä kautta pikkuhiljaa. Positiivinen pelin läpivienti. Saatiin vähän vaikeaakin, joka pystyttiin käsittelemään, hän näki valoisamman puolen. Sunnuntaina Ruotsi näytti suomalaisille vuorenvarman viimeistelyn mallia ja voitti 9-4. Ottelun avausmaalin laukoi Suomen Olivia Pietilä, mutta Ruotsi karkasi jo avauserässä johtoon, jonka piti loppuun saakka. Kaksikko Miisa Turunen – Suvi Hämäläinen rakensi toiseen erään kaksi kavennusta, kun ensin keskelle leikannut Turunen yllätti maalivahdin kääntölaukauksella ja sitten Hämäläinen kosketti takatolpalta Turusen syötön verkkoon poikkisahauksen päätteeksi. Valitettavasti Ruotsi pääsi aina Suomen kavennuksen jälkeen iskemään helpohkosti vastaan ja kuittasi kotijoukkueen onnistumiset silmiinpistävän määrätietoisilla viimeistelyillä. Emilia Pietilä nostatti vielä kolmannen erän alkuun Suomen toiveita 4–6-kavennuksella, mutta viidettä osumaa ei tänään syntynyt edes ilman maalivahtia myllyttämällä, ja Ruotsi ehti rumistella lukemia vielä kolmesti. – Kasimiinus tai seiskapuoli antaisin arvosanaksi MMprojektin startille, muotoili päävalmentaja Jani Lipsanen. – Hyvää oli, että saatiin luotua riittävästi maalipaikkoja hitaissa lähdöissä. Missä ei oltu hyviä, olivat suoraviivaisuus, röyhkeys, vastahyökkäykset ja niiden puolustaminen. Hyviä hetkiä oli, mutta kahteen ekaan peliin luultiin, että asioita tapahtuu vain syöttelemällä. Tänään meidät pakotettiin liikkeeseen ja ahtaisiin tiloihin. Tärkeää oli, että päästiin pelaamaan päävastustajia vastaan ja nähtiin, minkälaista ikäryhmää sieltä on tulossa ja mitä ovat miettineet pelaamiseensa. Seuraavaksi mietitään, minkälaisia painotuksia tarvitaan suhteessa omaan projektiimme. Harmittaa, että päätöspelissä meiltä syötiin pelihuumoria pois. Toisaalta tuli hyvää oppia tuomarilinjasta ja kamppailupelaamisesta. Nyt ne konkretisoituivat monelle ensimmäistä kertaa, kun kotimaan sarjoja ovat pääasiassa pelanneet. Ottelut: 15.10. Ruotsi–Sveitsi 6-5 15.10. Suomi–Tšekki 3-2 rl. (1-0, 1-0, 0-2, 1-0) 1. erä: 18.13 Eerika Koski (Emilia Kurppa) 1-0. 2. erä: 28.48 Alma Laitila (Miisa Turunen) 2-0. 3. erä: 54.41 Michaela Mechlova (Radka Korbelarova) 2-1 yv, 59.23 Vendula Maroszova (Kristyna Lechnerova) 2-2 yv. Rangaistuslaukauskisa: Alma Laitila S (+) Michaela Mechlova T (-) Miisa Turunen S (+) Kristyna Lechnerova T (-) Torjunnat: Edit Rautakoski Suomi 3+2+3=8, Monika Solleova Tšekki 6+5+2=13. Jäähyt: Suomi 2×2 min, Tšekki 2 min. Erotuomarit: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka, Suomi. Yleisöä: 134. Suomen parhaana palkittiin Miisa Turunen. 16.10. Tšekki–Ruotsi 4-2 16.10. Suomi–Sveitsi 4-5 rl. (0-3, 2-1, 2-0, 0-1) 1. erä: 5.50 Noelia Trottmann (Lisa von Arx) 0-1, 9.56 Rahel Wyss (Ronja Niederberger) 0-2, 12.04 Niederberger (Trottmann) 0-3. 2. erä: 22.03 Veera Kuosmanen 1-3, 28.50 Suvi Hämäläinen (Alma Laitila) 2-3, 290.32 Emma Hedlund (Linn Larsson) 2-4. 3. erä: 43.45 Miisa Turunen (Emilia Pietilä) 3-4, 45.52 Turunen (Laitila) 4-4. Rangaistuslaukaukset: Noelia Trottmann Sv (+) Alma Laitila Su (-) Laura Bertini Sv (+) Miisa Turunen Su (-) Torjunnat: Nuppu Tikkakoski Suomi 3+4+2=9, Ronja Florin Sveitsi 10+7+4=21. Jäähyt: Suomi 0 min, Sveitsi 2 min. Erotuomarit: Christian Crivelli ja Davide Rampoldi, Sveitsi Suomen parhaana palkittiin Miisa Turunen. 17.10. Sveitsi–Tšekki 1-3 17.10. Suomi–Ruotsi 4-9 (1-2, 2-4, 1-3) 1. erä: 7.11 Olivia Pietilä (Henrika Maikola) 1-0, 7.55 Ebba Törngren 1-1, 17.32 Hanna Nordstrand (Frida Hellström) 1-2. 2. erä: 21.33 Thea Löfborg (Kajsa Johansson) 1-3, 25.27 Törngren (Moa Dynefalk) 1-4, 32.54 Miisa Turunen (Suvi Hämäläinen) 2-4, 35.35 Nordstrand (Emma Heander) 2-5,
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=