Salibandy kausikirja 2019

7 Kansainväliset kentät Opiskelijoiden MM-turnauksella alkaneen kansainväli- sen salibandykauden suomalainen huipennus oli miesten maailmanmestaruus joulukuussa Prahassa. Vielä alkuloh- kossa Ruotsille niukasti taipunut Suomi kaatoi rakkaim- man vihollisensa finaalissa jopa yllättävän selvästi 6-3 ja toi miesten MM-pokaalin neljännen kerran Suomeen. Suomen MM-miehistössä taisteli kymmenen Classi- cin pelaajaa ja kaksi valmentajaa, ja he juhlivat pian uu- delleen, kun Classic voitti Gävlessä pelatussa seurajouk- kueiden Champions Cupissa mestaruuden kolmantena suomalaisjoukkueena. Välierässä Sveitsin Könizin lyönyt Classic riepotteli finaalissa Ruotsin mestari Storvretaa his- toriallisesti peräti 10-3. Classicin runko juhli näin runsaan vuoden sisään MM-kultaa, Champions Cupin voittoa, kahta Suomen mestaruutta sekä Suomen Cupin voittoa. Naisten Champions Cupissa sijoittui SB-Pro kolmannek- si kaadettuaan pronssiottelussa Sveitsin Piranha Churin. MM-kausi oli vuorossa myös Suomen U19-pojilla, jotka eivät kyenneet ensi kertaa Kanadassa pelatussa MM-turnauksessa jatkamaan sinivalkoista kultaputkea. Jo ennalta edellisiä hiukan keveämmäksi arvioitu Suomen joukkue sijoittui lopulta pronssille taivuttuaan välieräs- sä Ruotsille mutta voitettuaan pronssiottelussa Sveitsin. Kisojen sensaatio oli väkivahva Tshekki, joka vei ensim- mäisen salibandyn maailmanmestaruutensa finaalivoitol- la Ruotsista. Naisten maajoukkueemme päätapahtuma oli tammi- kuussa Tshekin Trencinissä mitelty MM-karsintaturnaus, josta Suomi haki paikan ensi kauden Neuchatelin kisoihin odotetun selvillä voitoilla. Kauden harjoituspeleissä Suo- men kovasti nuorentunut ryhmä piti Tshekin ja Sveitsin ta- kanaan muttei kyennyt kaatamaan Ruotsia. Omaan seuraavaan MM-kauteensa Aki Vilanderin ko- mennossa valmistautuva Suomen U19-tyttöjen joukkue leireili ja pelasi EFT-turnauksia, ja sen kohokohdaksi nousi marraskuussa Ruotsista napattu voitto kaikkien ai- kojen ennätysnumeroin 7-2. Leirejä sekä harjoitusotteluita pelasivat osana MAA- JOUKKUETIE-rakennetta myös miesten U23- sekä tyt- töjen ja poikien U16-maajoukkueet. Suomalaispelaajista muiden huippumaiden sarjoissa olivat itseoikeutetusti eniten esillä superkaksoset Veera Kauppi ja Oona Kauppi, jotka monista tarjolla olleis- ta ruotsalaisjoukkueista valitsivat uumajalaisen IKSUn. Veera mätki uusiksi Ruotsin runkosarjan piste- ja maa- liennätykset, mutta kausi päättyi kuitenkin pettymyk- seen, kun yllättäjä Täby löi IKSUn välierissä voitoin 3-2. Täby eteni lopulta aina mestariksi asti kaadettuaan finaa- lissa My Kippilän Moran, ja suomalaisittain synkkä oli myös Kippilän ottelussa saama paha polvivamma. Ruot- sin miesten liigassa katkesi suomalaisten Kevin Söderlin- gin ja Erik Storgårdsin Siriuksen tie puolivälierissä Storv- retaan, joka jatkoi mestariksi saakka. Sveitsin mestaruus ratkottiin Ruotsin tapaan edelleen yhdellä superfinaalilla, ja sen päätteeksi juhli mestaruutta Tatu Väänäsen ja Miro Lehtisen SV Wiler-Ersigen. Sveit- sin naisten finaalissa jäi Sanni Niemisen Piranha Churin osaksi taipua Kloten-Dietlikon Jetsille.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=