Salibandy kausikirja 2019
3 Lukijalle Kausi 2018–2019 oli suomalaiselle salibandylle juhlava, kun miesten maajoukkueemme uusi maail- manmestaruutensa joulukuussa Prahassa kaatamalla MM-finaalissa Ruotsin maalein 6–3. Kultaiseksi kaupungiksikin kutsuttu Praha on ollut sitä suomalaiselle salibandylle, kun siellä juhlittiin niin maam- me ensimmäistä nuorten MM-kultaa 2003 kuin ensimmäistä miestenkin maailmanmestaruutta 2008. Kymmenen Tampereen Classicin pelaajaa ja kaksi valmentajaa kuului Suomen maailmanmestari- joukkueeseen, ja heidän voittokulkunsa jatkui heti tammikuussa, kun Classic löi seurajoukkueiden Champions Cupin finaalissa Ruotsin mestari Storvretan. Classic voitti vielä kotimaassa TEHO Sport Suomen Cupin sekä pisteeksi i:n päälle neljännen perättäisen Salibandyliigan mestaruutensa. Kansainväliset menestykset luovat mukavasti pohjaa Suomen MM2020-kotikisojen valmisteluille. Kansainvälinen menestys poiki myös henkilökohtaisia tunnustuksia, kun maailman vuoden parhaat pelaajat nimennyt Innebandymagazinet osoitti tittelin MM-kultavahti Eero Kososelle sekä IKSUn pai- dassa ruotsin liigan ennätykset uusiksi laittaneelle Veera Kaupille. Uusia suomalaisia kansainvälisiä menestyksiä pyritään pohjustamaan muun muassa valmentajia ja junioripelaajia keskitetysti kouluttavalla MAAJOUKKUETIE FBA -järjestelmällä, joka on kohdan- nut myös kritiikkiä. Kotimaan huippusarjoissa kohdistui suurin muutos naisten Salibandyliigaan, joka kasvoi tasoloh- koihin NLA ja NLB jaetuksi 16 joukkueen sarjaksi. Uudistuksen tarkoituksena oli taata joukkueille entistä enemmän ja ennen kaikkea tasaisia otteluita. Naisten hallitseva mestari on toista vuotta peräk- käin SB-Pro Nurmijärveltä. Tärkeä uudistus on myös Salibandyliigalle kauden mittaan työstetty uusi strategia, jota ajetaan si- sään kauden 2019–2020 aikana. Se tuo muun muassa liigalle uudet omat verkkosivut. Miesten Saliban- dyliigan joukkuelistaus jo uudistuikin, kun Kooveen ja Karhujen tilalle nousivat ylimmän sarjan ensi- kertalaiset Tiikerit Vantaalta ja ÅIF Sipoosta. Salibandyn kausikirja on ilmestynyt vuodesta 1992 alkaen joka vuosi aluksi painettuna kirjana ja viime vuodet ainoastaan sähköisessä muodossa. Helsingissä syyskuussa 2019 Mika Hilska
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=