Salibandy kausikirja 2019

25 Erotuomarit: Sandra Zurbuchen ja Corina Wehinger, Sveitsi. Yleisöä: 3 017. Suomen parhaana palkittiin Ville Lastikka. Jussi Piha osui synttärilahjaksi tyttärelle 4.12. Suomi – Norja 9-1 Suomi jatkoi puolivälieriin lohkokakkosena kaadettuaan alkusarjan päätteeksi Norjan 9-1. Jussi Pihan johtama kentällinen osui viisi kertaa. Sami Johansson avasi Suo- men maalitilin jo neljän minuutin jälkeen, ja sitten otti tahtipuikon Jussi Pihan johtama kolmoskentällinen. Joo- nas Pylsy käveli sektoriin kiskaisemaan lukemiksi 2-0, ja Piha itse nosti ensimmäisen MM-osumansa millintarkas- ti pienestä kulmasta Ville Lastikan imaistua puolustuksen peräänsä. Lastikka ohjasi Mika Kohosen kaukolaukauk- sesta toisen erän ainoan osuman ja syötti taas kolmannen alussa Joonas Pylsyn maalintekoon. Sami Johanssonin lauottua lukemiksi 6-0 ja Norjan kavennettua oli Suomen ykkösviisikon vuoro: Lauri Kapanen sivalsi Miko Kailia- lan poikkisyötöstä Suomelle seitsemännen ja Kailiala Jani Kukkolan tarjoilusta kahdeksannen maalin. Jussi Pihan viisikko iski lopussa vielä viidennen kerran, kun Piha na- pautti takatolpalta verkkoon Joonas Pylsyn nappisyötön. – Tänään oli vanhimman tyttäreni viisivuotispäivä, ja hän aina kyselee, mikset iskä tee enempää maaleja, kun Johanssonin Sami yleensä iskee ne kaikki. Tänään piti tehdä synttärilahjaksi yksi maali ja sitten tuli loppuun vie- lä toinen, Jussi Piha paljasti. – Vastustajakin oli parempi kuin eilen mutta pelattiin itse paremmin, oltiin tietyissä tilanteissa varmempia ja huolellisempia kuulan kanssa. Eilen lopussa hösättiin ja tösättiin ja annettiin kaverille mahiksia ja jouduttiin juok- semaan, tänään sitten pelattiin loppu vähän fiksummin. Norja–Suomi 1-9 (0-3, 0-1, 1-5) 1. erä: 4.00 Sami Johansson (Eemeli Salin) 0-1, 7.33 Joo- nas Pylsy (Mika Kohonen) 0-2, 14.10 Jussi Piha (Ville Las- tikka) 0-3. 2. erä: 32.23 Lastikka (Mika Kohonen) 0-4. 3. erä: 42.04 Pylsy (Lastikka) 0-5, 43.38 Johansson (Sa- lin) 0-6, 47.14 Patrick Hjemgard (Henrik Fredriksen) 1-6, 54.44 Lauri Kapanen (Miko Kailiala) 1-7 yv, 56.52 Kailia- la (Jani Kukkola) 1-8, 58.42 Piha (Pylsy) 1-9. Torjunnat: Markus Jelsnes Norja 8+7+4=19, Eero Kosonen Suomi 9+5+2=16. Jäähyt: Norja 2 min, Suomi 2x2 min. Erotuomarit: Hakan Söderman ja Glenn Boström, Ruotsi. Yleisöä: 4 188. Suomen parhaana palkittiin Joonas Pylsy. Joonas Pylsy oli välierässä pitelemätön.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=