Salibandy kausikirja 2019

18 Tyttöjen viikonloppu huipentui ennätysvoittoon Ruotsista Pinja Myllymäki iski ratkaisun neljä minuuttia ennen lop- pusummeria, kun Suomen tytöt löivät avauksessaan Sveit- sin 3-2. Ensi kertaa seuraavien MM-kisojen ikäluokallaan pelaava Suomi loi paikkoja alusta asti, mutta epätarkkuus viimeistelyssä ja Sveitsin mallikkaasti torjunut maalivah- ti Anja von Allmen pitivät numerot pitkään nollissa. Toi- sessa erässä Aada Heikkinen löysi viimein etukulmasta aukon, mutta Sveitsi iski takaisin. Nina Gerber kilkutte- li rangaistuslaukauksen kehyksiä pitkin ohi Minnie Hei- nisen, ja kohta Jasmin Bieri osui Heinisen jalkatorjunnan paluupallosta. Toiselle tauolle lähdettiin kuitenkin luke- missa ottelun ainoan jäähyn jäljiltä, kun kaksikko Me- ri-Helmi Höynälä ja Elli Kylmäluoma taituroi pelin tasoi- hin ja selostajan kielen solmuun Höynälän viimeistellessä Kylmäluoman poikkisyötöstä. Kolmannen erän ainoan maalin teki Suomi. Meri-Helmi Höynälä ohjasi tovin kes- kialueella pomppineen pallon takakulmalle ja Pinja Myl- lymäki napautti ratkaisun ajassa 55.55. Toinen ottelu toikin sitten historiallisen tappion, kun Ts- hekki oli parempi maalein 5-4. Kerta oli ensimmäinen 26 kohtaamisessa, kun Suomi taipuu Tshekille varsinaisella peliajalla. Ennen tätä Suomen ja Tshekin U19-tytöt olivat kohdanneet vuodesta 2004 alkaen 25 kertaa. Suomella oli 23 voittoa, kerran oli pelattu tasan ja marraskuussa 2015 Tshekki oli voittanut rangaistuslaukauksilla Tampereella. Tshekki kykeni kääntämään Aada Heikkisen Suomel- le laukoman johdon avauserässä omaksi etumatkakseen. Sanni Uimarihuhta tasoitti toisen alussa, mutta Michaela Kubeckova nosti rangaistuslaukauksesta Tshekin jälleen edelleen. Anni Räisäsen laidasta takakulmaan uponnut kaukolaukaus päästi Suomen toiselle tauolle tasalukemis- sa, mutta päätösjakso käänsi ottelun vastustajalle. Ukrai- nalainen erotuomaripari vihelsi Tshekille jo toisen ran- gaistuslaukauksen, ja Michaela Kubeckova upotti pallon jälleen samalla reseptillä: pitkä vienti kämmenelle ja nosto verkkoon maalivahdin ehdittyä pitkälleen. Heti seuraavas- sa vaihdossa Elli Kylmäluoma kuittasi osuman komealla kauko-ohjuksella oikeaan yläkulmaan, mutta siihen Suo- men ilonaiheet loppuivat. Eliska Chuda ja Katerina Kova- rikova tekivät voittomaalin jo Tshekin 70-luvun jääkiek- komaajoukkueelta tutulla kuviolla: maalin takaa kiertä- mään lähtevä pelaaja pudottaakin pallon etutolpalle, josta sen saa nostaa tyhjiin. – Pienet marginaalit ratkaisivat mutta oikea joukkue voitti, päävalmentaja Aki Vilander tiivisti jo aamupäivällä klo 10 alkaneen ottelun. – Me olimme menneet pallollisessa pelissä eteenpäin eikä peli nyt virtaillut niin paljon kuin eilen Sveitsiä vas- taan. Samalla kuitenkin tuli pallon kanssa jonkin verran näppäilyvirheitä, ja Tshekki käänsi peliä toiseen päähän todella tehokkaasti ja oli vahva erikoistilanteissa. Päätösottelu oli Suomen tytöille riemukas, kun ikäluokan maailmanmestari Ruotsi kaatui kaikkien aikojen ennä- tysnumeroin 7-2. Ottelun hahmoksi nousi maaleista nel- jä laukonut hyökkääjä Suvi Hämäläinen. Samalla Suomi varmisti turnauksen ykköstilan. Suomen maalitili aukesi avauserässä ruotsalaisten omalla maalilla, ja Suvi Hämä- läinen kasvatti eron kahteen. Toisessa erässä osuivat San- ni Uimarihuhta ja Hämäläinen. Kolmannessa sinetöi Hä- mäläinen hattutemppunsa, ja Suomen kapteeni Jasmiina Järvinen iski lukemiksi jo 6-0. Viimeisen viisiminuuttisen aluksi Ruotsi kavensi kahdesti, mutta Suvi Hämäläisen tyhjään verkkoon linkoama pallo varmisti, ettei voittajas- ta jäänyt epäselvyyttä. – Tänään lähdettiin iskemään ykköshevosillamme, Suomen päävalmentaja Aki Vilander analysoi ennätyslu- kemia rauhallisesti. – Viikko alkoi pienellä leirillä kotimaassa ja jatkui tääl- lä harjoituksilla ja kolmella ottelulla, ja tavoitteena oli nousujohteinen käyrä tätä päivää kohti. Hyökkäysalueen hyökkäyspelissä oltiin jo syyskuun Ruotsi-ottelussa pal- lollisina hyviä ja nyt haluttiin olla lisäksi vielä vaarallisem- pia ja otettiinkin siinä askel eteenpäin. Puolustuspelissä pelaajat syttyivät voittamaan tilanteita tunteella ja saatiin mielestäni ansaittu lopputulos. Suomen ja Ruotsin U19-tyttöjen aamun kohtaaminen oli vuodesta 2000 alkaen viideskymmenestoinen ja kymme- nes kerta, kun Suomi kykeni voittoon. Viidesti on pelattu tasan ja 37 kertaa voittanut Ruotsi. Ennen tätä Suomen suurin voitto Ruotsista oli ollut 4-1 syyskuussa 2002. Ottelutilastot Naiset 9.11. Tshekki - Ruotsi 6-7 (1-4, 4-1, 1-2) 9.11. Sveitsi–Suomi 5-8 (1-1, 1-2, 3-5) 1. erä: 3.57 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-1 yv, 14.08 Mi- chelle Wiki (Corin Rüttimann) 1-1. 2. erä: 27.14 Senni Hietanen (Heidi Lirkki) 1-2, 32.35 Wiki (Lara Heini) 2-2, 34.41 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 2-3. 3. erä: 45.27 Nathalie Spichiger 3-3, 47.40 Oona Kaup- pi (My Kippilä) 3-4, 48.16 Nadia Reinhard (Seraina Ul- ber) 4-4, 49.02 Hietanen (Mirva Laitinen) 4-5, 49.48 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 4-6, 54.25 Rüttimann 5-6 rl, 55.39 Hietanen (Heidi Lirkki) 5-7, 56.15 Jaana Lirkki (Sofia Lei- no) 5-8. Torjunnat: Lara Heini Sveitsi 5+8+4=17, Krista Nieminen Suomi 2+5+6=13. Jäähyt: Sveitsi 3x2 min, Suomi 0 min. Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki. Suomen parhaana palkittiin Veera Kauppi. 10.11. Suomi–Tshekki 8-4 (1-0, 4-2, 3-2) 1. erä: 11.21 Veera Kauppi (My Kippilä) 1-0. 2. erä: 21.20 Martina Repkova (Magdalena Plaskova) 1-1, 21.46 Jenna Saario (Taru Nordman) 2-1, 22.26 Veera Kauppi (Mia Karjalainen) 3-1, 30.46 Michaela Mlejnko- va (Matalie Martinakova) 3-2, 31.41 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 4-2, 35.59 Laura Manninen (Jaana Lirkki) 5-2. 3. erä: 47.35 Denisa Ratajova (Tereza Urbankova) 5-3,

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=