Salibandy kausikirja 2017
3 Salibandykausi 2016–2017 oli suomalaisittain loistava, kun sekä miesten että nuorten maajoukkueet juhlivat MM-kultaa. Kotimaista sarjakautta hallitsi puolestaan Classic Tampereelta. Suomen miesten kolmas maailmanmestaruus tuli Lat- vian Riiassa, jossa Ruotsi kaatui loppuottelussa rangais- tuslaukauksilla 4–3. Voitto huipensi Petri Kettusen kau- den päävalmentajana, kun ruoriin palasi keväällä Suomen kultaan 2008 ja 2010 luotsannut Petteri Nykky. Kausi oli maajoukkueen luottopelaajille ennätysraskas, sillä jotkut heistä pelasivat heinäkuun 2016 opiskelijoiden MM-tur- nauksesta alkaen kaikki maajoukkuetapahtumat heinä- kuun 2017 World Gamesia myöten sekä kotimaisen sar- jakauden Superfinaalia ja TEHO Sport Suomen Cupin finaalia myöten. Puolan Wroclawissa kuuden maan kesken pelattu World Gamesin salibandyturnaus oli merkittävä tapaus lajimme olympiaunelmalle, sillä salibandy oli nyt ensi ker- taa mukana tapahtuman virallisena lajina. Näytöslajina pääsimme mukaan 1997 Lahdessa, jolloin tämän vuoden joukkueen konkari Mika Kohonen oli jo kokoonpanossa. Suomen U19-maajoukkue lähti Ruotsin Växjössä pe- lattuun MM-turnaukseensa hallitsevana mestarina ja uusi tittelinsä melkeinpä yhtä näytöstyyliin kuin kaksi vuotta aikaisemmin Helsingborgissa. Viikon kohokohdiksi jäi- vät alkusarjassa kaikkien aikojen suurin voitto Ruotsista maalein 14–7, välierän nousu lopussa kolmen maalin ta- kaa tasoihin ja jatkoaikavoittoon sekä tietenkin Ruotsin kaataminen uudelleen finaalissa. Kisojen jälkeen oli Atte Juutin vuoro ottaa päävalmentajana komento kahden MM-kullan Heikki Luukkoselta. Naisten ja tyttöjen maajoukkueille kausi oli MM-pro- jektien ensimmäinen ja se kisaton. U19-tytöt esittivät lu- paavia otteita kyeten kaatamaan Ruotsinkin, mutta naisil- la oli vaikeampaa. Kauden tulokset kertoivat, että muun muassa monien loukkaantumisten myötä uuden vireen ra- kentaminen kotikisojen kovan satsauksen ja kirpeän finaa- litappion jälkeen kävi aallonpohjan kautta. Kotimainen sarjakausi huipentui huhtikuussa Helsin- gin Hartwall Areenalla toisen kerran pelattuun Superfi- naaliin, jossa Classic sai juhlia tuplakultaa. ”Familyn” miehet löivät loppuottelussa EräViikingit ja naiset SB- Pron. Ilman menestystä ei jäänyt myöskään Classicin yk- köshaastajana ahkeroinut fuusioseura EräViikingit kun se löi Classicin tammikuussa TEHO Sport Suomen Cupin fi- naalissa. Naisten cupin voitti ensi kertaa TPS, joka kaatoi välierässä Classicin ja finaalissa SSRA:n. Salibandyliigan muutamat murskalukemat herättivät niin yleisön kuin huippupelaajienkin keskuudessa kritiik- kiä sarjan joukkuemäärää ja tasoeroja kohtaan. Ainakaan vielä ei muutoksiin päädytty, ja miesten pääsarja jatkaa 14-joukkueisena uutena tulokkaanaan SB Welhot Kuo piosta. Naisten liiga sen sijaan suorastaan jouduttiin su- pistamaan 10 joukkueeseen, kun sekä M-Team että Hap- pee luopuivat sarjasta eikä innokkaita löytynyt tilalle I di- visioonan kärkiryhmistä. Helsingissä syyskuulla 2017 Mika Hilska Lukijalle
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=