Salibandy kausikirja 2017

40 Turnauksen All Stars: Maalivahti: Johan Rehn Ruotsi Puolustaja: Luca Graf Sveitsi Puolustaja: Jonne Junkkarinen Suomi Hyökkääjä: Johannes Larsson Ruotsi Hyökkääjä: Nico Salo, Suomi Hyökkääjä: Alexander Galante Carlström, Ruotsi Naisten MM-taivaalla tummia pilviä Naisten EuroFloorball Tour -turnaus, Olomouc 27.–29.4. Naisten huhtikuun EFT-turnaus pelattiin Olomoucissa, ja Suomen kolmostila antoi valmennukselle mietittävää. Ruotsille ja Sveitsille selvin numeroin taipunut Suomi ky- keni lyömään ainoastaan Tshekin, ja etenkin fysiikkapuo- lelta löytyi paljon tehtävää ennen puolen vuoden päässä Bratislavassa häämöttävää MM-turnausta. Suomi sinnitteli viikonlopun avauksessaan Ruotsia vas- taan maalittoman avauserän, mutta toisessa vastustaja kaasutti jo 5–2-johtoon. Kolmannessa eroa syntyi vielä lisää. – Meillä oli tasatilanteessa hyviä tilanteita mennä joh- toon, mutta Ruotsi käytti hyvin oman momentuminsa ja karkasi muutaman maalin johtoon. Täytyy myöntää, että fyysisesti jäätiin tänään jalkoihin eikä bensa riittänyt lop- puun asti, päävalmentaja Lasse Kurronen analysoi. Suomen ainoa voitto tuli perjantaina, kun Tshekki putosi kyydistä voitokkaan avauseränsä jälkeen. Veera Kauppi iski iltapäivän toisellaan Suomen tasoihin, ja vas- tustajan epäonnistuneen rangaistuslaukauksen jälkeen maalasivat Alisa Pöllänen ja Elina Kujala. Viimeiset kaksi maalia nähtiin vasta pelin loppuhetkillä, kun Nina Ranta- la osui ylivoimalla ja Sanni Nieminen nosti loppunumerot heti seuraavassa vaihdossa. – Ensimmäisellä tauolla käytiin kopissa pitkä keskus- telu siitä, miksi näitä hommia oikein tehdään, päävalmen- taja Kurronen kertoi. – Pelaajat ottivat hyvin kopin, ja toinen ja kolmas erä olivat jo aika lähellä sitä, mitä halutaan nähdä. Päätöspeli jätti sitten paljon mietittävää, kun Suo- men puolivälissä taistelema 3–2-johto ehti sulaa rumaksi 4–8-tappioksi Sveitsille. Toki viimeiset kaksi maalia Suo- men verkkoon syntyivät maalivahdin jännittäessä penkil- lä. – Ensimmäisessä erässä päästiin vähän jyvälle ja toi- nen eräkin alkoi hyvin, mutta sen lopussa tuli todella pal- jon ylipelaamista ja homma lähti lipeämään. Lasse Kur- ronen manasi. – Ottelun viimeinen kymmenminuuttinen oli meiltä taas hyvä, mutta se ei vielä näissä peleissä riitä. Kaveri oli tehnyt hyvää työtä, kun painoi melkein koko pelin kahdel- la ketjulla mutta Suomelta alkoi loppua bensa. Kotiläksyt kesäksi ovatkin selkeät eli monella pelaajalla on tosi tiuk- ka kesä edessä. Ottelut ja tilastot: 28.4. Ruotsi - Suomi 8-3 (0-0, 5-2, 3-1) 1. erä: Maaliton. 2. erä: 23.29 Ellen Rasmussen 1-0, 26.30 Josefina Eiremo (Emelie Wibron) 2-0, 26.57 Veera Kauppi 2-1 rl, 31.35 Jo- hanna Hultgren (Wibron) 3-1, 33.33 Hultgren (Wibron) 4-1, 34.40 Alisa Pöllänen (Kauppi) 4-2 sr, 37.51 Hultgren (Eiremo) 5-2. 3. erä: 42.26 Amanda Johansson Delgado (Ida Sundberg) 6-2, 47.55 Sara Steen 7-2, 51.34 Kauppi (Pöllänen) 7-3, 58.38 Johansson Delgado (Isabell Krantz) 8-3. Torjunnat: Sara Hjorting Ruotsi 3+5+4=12, Tiltu Siltanen Suomi 5+7+7=19. Jäähyt: Ruotsi 2x2 min, Suomi 2 min. Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki. Yleisöä: 328. Suomen parhaana palkittiin Veera Kauppi. 28.4. Tshekki - Sveitsi 3-6 (2-0, 1-4, 0-2) 29.4. Tshekki - Suomi 2-6 (2-1, 0-3, 0-2) 1. erä: 4.56 Veera Kauppi 0-1, 14.34 Denisa Ratajova (Martina Capkova) 1-1 sr, 19.14 Eliska Krupnova (Cap- kova) 2-1. 2. erä: 23.14 Kauppi (Elina Kujala) 2-2, 27.39 Alisa Pöllä- nen (Kauppi) 2-3, 34.26 Elina Kujala (Laura Manninen) 2-4. Pitkään polveaan poteneen Veera Kaupin kevätkunto lupasi hyvää: pis- tepörssin voitto Olomoucin EFT-turnauksessa.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=