Salibandy kausikirja 2017

140 EräViikingit jaTPS juhlivat Cupissa TEHO Sport Suomen Cup Cupmestaruudet ratkottiin jälleen TEHO Sport Suomen Cupissa, joka pelattiin pääosin syksyn puolella ja hui- pentui tammikuun lopulla Tampere Areenalla. Alkuvai- he tahkottiin turnausmuotoisena, ja parhaiden alasarja- joukkueiden seulouduttua jatkoon oli yksittäisten pelien vuoro. EräViikingit jätti isännät kakkosiksi Miesten cupmestariksi nousi fuusioseura EräViikingit, jol- le menestys oli ensimmäinen kotimainen pokaali. EräVii- kingit löi finaalissa maalein 5–4 huipentumaisäntä Clas- sicin, jonka kanssa kävi läpi kauden taistoa maan kovim- man joukkueen tittelistä. Classic nousi finaalissa kahden maalin tappioasemasta 3–2-johtoon, mutta Krister Savo- sen nilkan loukkaantuminen kävi isännille kalliiksi. Sillä aikaa kun maailmanmestaria laastaroitiin, Mika Moila- nen, Kevin Söderling ja Tuomas Iiskola laukoivat EräVii- kingit kahdessa minuutissa rinnalle ja karkuun. Fuusioseura EräViikingit ja ensimmäinen cupmestaruus. – Classicin mentyä johtoon ei alettu miettiä tappiota mutta mielessä kävi, että nyt on vähän isompi vuori kiivet- tävänä, EräViikinkien kapteeni Tommi Aro perkasi. – Teimme aika järkeviä juttuja pallollisina eikä annettu turhan montaa helppoa vastustajalle. Vastaavasti päästiin muutaman kerran hyviin riistoihin ja rankaisemaan niistä. TPS:n naisille ensimmäinen cupmestaruus Naisten finaalin päätteeksi nosti pokaalia ensi kertaa TPS, joka kukisti SSRA:n yhtä niukasti 5–4. Välierässä Classi- cin masentanut TPS karkasi loppuottelun toisessa erässä jo 5–2-johtoon, mutta Sanna Risteli johti oululaiset kol- mannessa vielä maalin päähän. – Peli eteni suunnitelman mukaan, ja meitä auttoi, et- tei alussa ollut jännitystä vaan päästiin heti rutiininomai- seen tekemiseen, TPS:n valmentaja Matti Kaipio analysoi. – Oltiin hyvin valmistauduttu ja tehtiin tuttuja asioi- ta. On taito voittaa tiukassa paikassa, ja tänään hallittiin se.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=